Hmmh. Vaihtelevaa.
Sumoveto 5x145, 3x165 (vyö), 1x185, 6x1x205
Kyykky vyöttä 5x3x120
Selänojennus 3x12x20 kg
Voimapyörä 3x12
Sumovedoissa oli aluksi tarkoitus vetää vain 1x1x205, mutta päätin lennossa, että jätän kevyemmät sarjat sivuun ja keskityn treenamaan ykkösiä. Kuudesta toistosta 4 oli hyviä. Kahdessa muussa selkä pyöristyi aika surkeasti. Tanko painoi myös käsissä hemmetisti, varmaan siksi, etten ole vetänyt yli 200 kg useampaan kuukauteen. Hyvää oli kuitenkin se, että hyvissä toistoissa olin todella tilanteen tasalla, ainakin selän osalta. Pitää vain saada kunnon pingotus heti alkuasennossa. Ne toistot, joissa selkä pyöristyi, liikkuivat huomattavasti hitaammin, joten olen ainakin lihastasapainoa saanut korjattua paremmalle mallille.
Ohjelman mukaan olisi pitänyt tehdä jalkaprässiä, mutta viisi viikkoa prässänneenä täytyy sanoa, että polvet eivät moisesta tykkää. Syvät kyykyt sen sijaan tekevät niille eetvarttia. Tanko on pitkään ollut epämääräisen vinossa selässä, mutta nyt sain viimein lapojen ja muun yläselän seudun tiukkuuden kontrolliin. _Lapaluut pitää vetää niin tiukkaan yhteen, että sattuu_, sitten vasta selkä on tarpeeksi tiukkana. Hoksasin myös, että laskuvaiheessa kannattaa keskittyä alavatsan pullistamiseen ja alaselän ojennuksessa pitämiseen. Näin sain nopean ja voimakkaan pompun montusta.
Kyykkyihin, ja ehkä treeniin muutenkin, liittyy kuluneelta viikolta yksi ajattelutavan muutos, jonka luulen tuottavan hyviä tuloksia pitkällä tähtäimellä:
Olen viime aikoina ollut arka kyykkyjen kanssa ja odottanut, että koskas ne alkavat tuntua teknisesti niin hyviltä, että voi keskittyä räjähtävyyteen ja itse painon liikuttamiseen. Mutta ehkäpä tämän pitäisi mennä täysin päinvastoin. Ehkä pitääkin keskittyä räjähtävyyteen ja asenteeseen tangon alla, niin se tekniikkakin alkaa tuntua sitten hyvältä. Ainakin tänään tämä tuntui toimivan, mutta katsotaan nyt, tuleeko tästä suuri paradigman vaihdos vai ei.
Paljon asiaa, paljon ajatuksia. Nyt vain toivotaan, että kroppa alkaisi herätä paremmin vetoihin, ettei tarvitse tyytyä ala-arvoiseen tulokseen kisoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti