Eilen oli tylsää, kyykkäsin nopeasti 1x140 asti.
Tänään oli taas "kunnon" treeni, näin:
Kyykky 1x150
Pystäri 1x85, 2x0x90, 5x5x60
Mave 50x1x140
Kyykyssä otin eilisen tapaisesti nopean ykkösen, tekniikkaa pohtien. Ei kummaa siinä. En jaksa nyt tehdä kyykyssä mitään tähdellistä, kun on tullut jo melkein vuosi tehtyä jokin kyykky kolmasti viikossa. Parin treenin keventely tuskin tuhoaa tuloksia.
Pystärissä olin optimistinen, mutta ei se oma paino vieläkään sieltä ylös tullut. Ongelma on enemmän tekninen kuitenkin, voimaa pitäisi olla. Tanko lähtee toiston alun jälkeen liian kauaksi kropasta, minkä jälkeen sitä on mahdotonta enää tuoda painopisteen päälle. Siksi tein kevyempiä sarjoja päälle, keskittyen pitämään tangon kropan lähellä.
Mavessa päätin kokeilla jotain uutta. Tämä lienee viimeinen treenin ennen ensi viikkoa, joten ajattelin, että ehkä nyt on varaa tehdä jotain rankempaa. 50 kertaa yksi toisto ei oikeastaan ollut kovinkaan vaikean tuntuista, mutta veikkaan, että huomenna olen eri mieltä. Tekniikkaa ainakin tuli hiottua jonkin verran. Aikaa vetoihin meni noin 40 minuuttia. Periaatteessa sitä voisi yrittää alkaa laskea, mutta luulen, että tällainen treeni on liian rankka sisällytettäväksi kolme kertaa viikossa tehtävään full body -ohjelmaan.
Seuraavaksi järveen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti