Torstaina lähden kahden kaverin kanssa Ruotsiin moikkaamaan vaihdossa olevaa kaveria. Tänään oli viikon viimeinen tilaisuus treenata, joten päätin tehdä poikkeuksellisen kuluttavan treenin.
Kyykky 1x180
-ilman vyötä 3x5x140
Penkki 5x5x100
Sumoveto 3x5x180
Hauis x3
Tämä oli toinen kerta, kun kyykkäsin 180 kiloa. Alkaa pikku hiljaa tuntua siltä, ettei sitä painoa tarvitse enää pelätä kauheasti, mikä on hyvä merkki. Viime treeneissä setviytymään lähtenyt tiukkana pysyminen on auttanut tässä huomattavasti. Myös sarjat ilman vyötä tuntuivat ihan hyviltä, ottaen huomioon, että kuluneena keväänä olen tehnyt vitosia vain 120 kg:lla.
Penkki tuntui laiskalta kyykkyväsymyksen takia. Monissa ohjelmissa penkki sijoitetaan kahden alakropan liikkeen väliin sillä ajatuksella, että se on hyvä lepotauko jaloille ja keskivartalolle. Omalla kohdallani penkki on kuitenkin koko kehoa rasittava liike, eikä se levosta käy.
Sumovedot olivat kelvollisia, jotkut lähtivät liikaa varpaille, mutta sain asian korjattua. Uudessa ohjelmassa tulen kuitenkin tekemään sumovedon useammin, sillä tämä kerran kahdessa viikossa tahti saa tekniikan tuntumaan epävarmalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti