Maastaveto

Maastaveto

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kuoleman kyykky

Yksinkertaisuus on hyve.

Kyykky vyöttä 20x125 kg

Siinä koko treeni. 

Ehkä hirvein yksittäinen asia, jonka olen salilla koskaan tehnyt. Tai missään muuallakaan. Sarjan aikana epätoivon ja terästäytymisen jatkuva aallokko ja keuhkot murskaava paine ovat jotain, mitä ei oikein missään muualla tule koettua. 

Sarjan jälkeen menee ensimämiset minuutit kierien lattialla tuskissaan, sitten tekee mieli vain oksentaa seuraavat 20 minuuttia. Seuraavaksi tulee puolen tunnin apatia, jonka jälkeen tunnetila alkaa heittelehtiä surullisesta voitokkaaseen. Eräänlainen minikrapula siis.

Jotain infoakin jäi sarjasta käteen. Ensiksikin, keskikroppa piti pintansa hyvin, jalat ja keuhkot tulivat rajoittavaksi tekijäksi. Tämä on sinällään hyvä asia, sillä jos keskikroppa pysyy kasassa, niin yleensä selviää monenmoisista toistoista. Toinen kiinnostava seikka on se, että kuluneina viikkoina tehdyt ajastetut kyykyt ja muutamat kompleksit ym. hapenottoa rasittavat näyttävät nostaneen työkapasiteettia mukavasti. Jos pystyn tekemään 5x5 10 minuuttiin räjähtävästi, niin kyseisellä painolla 20 toiston sarja on mahdollinen. 

Ennen treeniä oli vain aamiainen, puolitoista banaania ja lasi maitoa. Nyt ruokaa. Aivot meinaa lopettaa toiminnan tyystin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti