Maastaveto

Maastaveto

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Paluu flunssasta!

Flunssa kellisti allekirjoittaneen viime keskiviikkona, joten kaksi treeniä jäi välistä. Koska treenikierto ei ollut edennyt vielä kauhean pitkälle, päätin aloittaa homman alusta, pienin muutoksin. 

Alunperin suunnittelin tekeväni sumotyylin ja kapean maastavedon kummankin kerran viikossa, omina päivinään. Tämä vaatisi vähintään kahta lepopäivää kapean ja sumopäivän välissä. Lomalla kuitenkin aikataulut saattavat tulla treenin tielle, joten päätin laittaa molemmat maastavedot samalle päivälle, käyttäen Coan/Phillipi -maastaveto-ohjelmaa. Toisena maastavetopäivänä teen sen sijaan selälle muuta, body-tyylistä treeniä, mikä on viimeaikoina jäänyt liian vähälle. 

Treeni meni näin:

Kyykky vyöllä 3x6x140
Pystäri 5x10x40
Sumoveto 2x180
Kapea veto vyöttä 8x3x145
Vatsat x3

Viikko viime kyykyistä, oli ilo päästä taas tangon alle. Painot liikkuivat varmasti, vauhti oli hyvä, itsevarmuus kohdillaan. Yläselkä pitää vain pitää tiukkana viimeisissäkin toistoissa.

Pystäristä tuli pumppi, se otti päähän. Ei tosin niin paljon, kuin aiempina kertoina. 

Sumoveto oli vähän kehnoa. Lantion sijainnin kanssa leikkiminen aiheutti epätasaisia toistoja. Katsotaan, riittäkö maveohjelman huippusarjojen tekeminen sumona, vai tarvitseeko se enemmän toistoja. 

Kapeassa vedossa selän pitäminen tiukkana oli vähän hankalaa. Siinäkin lantion saaminen tiukkaan pakettiin oli jotenkin hankalaa tänään. No, viime viikolla vedot olivat hyviä, joten ei liene syytä huoleen. 

Jätin pois aeorbisen osuuden, nyt flunssasta takaisin tullessa. Sen ehtii ottaa mukaan taas seuraavissa treeneissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti